Olen paljon pohtinut viime kuukausina äitiyden ja työn mahdollista yhdistämistä. Miten se onnistuu pienten äideiltä ja menevätkö äidit mieluummin töihin, vaikka ei olisikaan taloudellinen pakko... Itsestä juuri nyt tuntuu, että olisi ihanaa saada tehdä jotakin aivotyötä usean vuoden tauon jälkeen, mutta onkohan ruoho vain vihreämpää aidan toisella puolella. Yllättävän usein sitä kuulee, että pitäisi nyt vain nautiskella siitä kun pienet ovat pieniä, tarvitsevat äitiä ja hakeutuvat syliin. Joinakin hetkinä silti tuntuu, että nauttiminen on vaikeaa, kun ei ole omaa aikaa koskaan yhtään. Toki työaikanakin tehdään töitä, mutta silloin voi ainakin hyvällä omallatunnolla uppoutua työhön ja keskittyä johonkin, ilman että koko ajan pitää reagoida johonkin ja tulla keskeytetyksi.
Haluaisin kotiäitinäkin olla omistautunut ja innostunut tehtävästäni, mutta se tuntuu aina vain vaikeammalta. Uhmäikäinen ja hyvin temperamenttinen taapero yhdistettyvä saattaen vaihdettavaan eskarilaiseen ja pieneen isoon ekaluokkalaiseen on melko haastava ja joskus hermoja raastava kombinaatio yksin hallittavaksi. Aina kun mies palaa töistä, pääsee helpotuksen huokaus.
Soppaa sekoittaa sekin, että töitä olisi etsittävä aktiivisesti ja se vie aikaa, mutta ei kuitenkaan takaa mitään tulosta. Tuntuu, että olen puun ja kuoren välissä. Kaipaisin töihin, mutta työpaikkaa ei ole. Haluaisin etsiä töitä, mutta siihenkään ei ole aikaa paneutua kunnolla. Tällaisia dilemmia täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti