Merta edemmäs kalaan...

Kannattaako muuttaa? Mietin olisiko työttömyys sillä ratkaistu, että muuttaisi vain sinne missä (ehkä) olisi töitä.. Kun on monta lasta, miettiä pitää todella kauan. Löytäisikö puolisokin töitä, miten lapset sopeutuisivat. Pitäisikö kuitenkin vain tyytyä tähän, vaikka mahdollisuudet täällä ovat olemattomat. Muulla perheellä on työtä, harratuksia ja tuttu koulu. Mummola, sukulaisia. Ja täällä on kai turvallista.

Arki hanskassa, not...

Ölinää, mölinää. Kakka vaipassa. Ovi käy monta kymmentä kertaa minuutissa. Lumisia askeleita olohuoneessa. Keskeytyksiä. Likaiset astiat ruokapöydällä. Koneen tyhjennys. Edes yhtä ajatusta ei ehdi saattaa loppuun. Yritän pohtia olisiko helpompaa käydä päivätöissä. Olisiko kaikki kasat odottamassa illalla raivausta vai jäisikö kaikki nämä kasat, majat, astiaröykkiöt syntymättä, jos kaikki kuskattaisiin muualle aamupalalle. Olisiko illalla siistiä. En pysty edes pukeutumaan, ilman että pitää käydä kieltämässä, kommentoida, kuunnella kiljuntaa, samalla keräillä tavaroita, miettiä olisiko sittenkin pitänyt lähettää eskariin tuo vatsaa valittava, joka nyt möykkää, rymyää, askartelee ja rakentaa. Jäimme kaikki sisälle, sisällä kolme lasta on sama kuin kaaos ja kakofonia. Miten tämä arki kesytetään. Väsynyttä, loputonta, keskeytymätöntä  multitaskaamista, vain vähän viisautta ja kärsivällisyyttä, kuitenkin sydän pullollaan rakkautta, jonka ilmaisuun jää liian vähän energiaa.

Onni

Pitää itselleni muistutukseksi tallentaa, että onhan näitä huikeita onnenhetkiäkin pukemisraivareiden ja tahtojen taisteluiden välissä -kun kaksi pienintä istuu onnellisina lauleskellen pulkan ja rattikelkan kyydissä. Heillä ei ole huolen häivää, ja se tuntuu äitistä ihanalta.

"Pardon the mess, my children are making memories."

Töissä vai kotitöissä...

Olen paljon pohtinut viime kuukausina äitiyden ja työn mahdollista yhdistämistä. Miten se onnistuu pienten äideiltä ja menevätkö äidit mieluummin töihin, vaikka ei olisikaan taloudellinen pakko... Itsestä juuri nyt tuntuu, että olisi ihanaa saada tehdä jotakin aivotyötä usean vuoden tauon jälkeen, mutta onkohan ruoho vain vihreämpää aidan toisella puolella. Yllättävän usein sitä kuulee, että pitäisi nyt vain nautiskella siitä kun pienet ovat pieniä, tarvitsevat äitiä ja hakeutuvat syliin. Joinakin hetkinä silti tuntuu, että nauttiminen on vaikeaa, kun ei ole omaa aikaa koskaan yhtään. Toki työaikanakin tehdään töitä, mutta silloin voi ainakin hyvällä omallatunnolla uppoutua työhön ja keskittyä johonkin, ilman että koko ajan pitää reagoida johonkin ja tulla keskeytetyksi.

Haluaisin kotiäitinäkin olla omistautunut ja innostunut tehtävästäni, mutta se tuntuu aina vain vaikeammalta. Uhmäikäinen ja hyvin temperamenttinen taapero yhdistettyvä saattaen vaihdettavaan eskarilaiseen ja pieneen isoon ekaluokkalaiseen on melko haastava ja joskus hermoja raastava kombinaatio yksin hallittavaksi. Aina kun mies palaa töistä, pääsee helpotuksen huokaus.

Soppaa sekoittaa sekin, että töitä olisi etsittävä aktiivisesti ja se vie aikaa, mutta ei kuitenkaan takaa mitään tulosta. Tuntuu, että olen puun ja kuoren välissä. Kaipaisin töihin, mutta työpaikkaa ei ole. Haluaisin etsiä töitä, mutta siihenkään ei ole aikaa paneutua kunnolla. Tällaisia dilemmia täällä.

Lazy Sunday

Aurinkoinen sunnuntai, jonka kunniaksi pyörittiin äidin nojatuolilla, tehtiin selfiekeppi ja katsottiin Youtube-videoita. Raahauduttiin uloskin lounaan jälkeen. Kaivettiin pyörät esiin keväisen päivän kunniaksi.


Palauduttiin eilen hiihtoloman Lontoon-matkasta. Avartavaa, virkistävää ja kotiin palaaminen oli erityisen ihanaa. Hanavettä! Piimää! Ruisleipää! Paljon tilaa! Ylellinen suihku! Tulimme siihen tulokseen, että kaukana kannattaa käydä säännöllisesti, jotta oppisi mäkemään uusin silmin nämä omat, päälle kaatuvat seinät. Reissun perusteella uskallaan sanoa, että kannattaa mieluummin ostaa kokemuksia, kuin uusi sohva (ainakin jos on vähän väsähtänyt kotiäiti ja kaipaa piristystä).






Iltalenkillä Anetta sai tyypillisen raivarinsa -kun hermot menee, niin ne menee- eikä suostunut pitämään hanskoja pakkasesta huolimatta. Juoksutin huutavan ja potkivan spagettiraivottaren kotiin, ja taisin mainita inhoavani talvea, lunta, pakkasta... Lähdetäänkö siis takaisin keväiseen Lontooseen? Paikallinen kevät oli samanlainen kuin lappilainen kesä.